Rossin yksilöllinen avaimet käteen -talo toteutti suurperheen unelmat

Omakotitalon rakentaminen on vaativa urakka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Henni ja Jarno Raunilalla olisi riittänyt osaamista, muttei aikaa. Siksi heidän valintansa oli Rakennus Rossin avaimet käteen -talo, joka erottui edukseen jo tarjousvaiheessa.

Raunilat olivat reilu vuosi sitten tilanteessa, jossa seinä tuli vastaan – kirjaimellisesti. Kahdeksanhenkinen perhe ei tahtonut enää mahtua kotiinsa.

– Asuimme rintamamiestalossa. Olimme remontoineet sitä aina tarpeen mukaan mieleiseksemme, mutta perheen kasvaessa tila ei lopulta enää riittänyt. Ainoa vaihtoehto oli isomman ja toimivamman kodin hankkiminen, perheen äiti Henni Raunila kertoo.

Rauniloiden uuden kodin rakentaminen alkoi elokuussa 2024.

Omakotitalon rakentaminen vs. avaimet käteen -talo

Kun uutta kotia ryhdyttiin miettimään, omakotitalon rakentaminen itse oli yksi vaihtoehto. Osaamista olisi löytynyt, samoin intoakin, mutta melko nopeasti avaimet käteen -talo todettiin ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi. Yrittäjäperheessä, jossa on kuusi lasta, aika tahtoo olla kortilla ihan vaan perusarjen pyörittämisessäkin.

– Aika on arvokasta, ja sen käyttöä on pakko priorisoida. Vaikka oman kodin rakentaminen houkutteli ajatuksena, melko nopeasti totesimme sen tässä tilanteessa mahdottomaksi, sanoo Jarno Raunila.

Peltitöitä tekevälle yrittäjälle rakentaminen on tuttua. Jarno on toiminut rakennusalalla yli 20 vuotta, josta viimeisimmät vuodet omassa yrityksessä. Nykyään myös Henni työskentelee siinä.

Talon ulkoverhous tehtiin ns. pitkästä tavarasta, jotta lopputuloksesta saatiin saumaton.

Rakennus Rossilla kokonaisvaltaisin ratkaisu

Käytännöllisyyden lisäksi Raunilat halusivat kodistaan yksilöllisen. Sellaisen, joka paitsi näyttää myös tuntuu hyvältä. He tutustuivat erilaisiin pohjiin ja muodostivat juuri oman näköisensä ratkaisun.

Tarjous pyydettiin kolmelta rakennusliikkeeltä. Kahden tunnetun, valtakunnallisesti toimivan yrityksen lisäksi mukaan otettiin päijäthämäläinen Rakennus Rossi. Se oli nimeltä tuttu paikallinen toimija, jota myös Rauniloiden tuttava suositteli.

Hennin mukaan tarjousten hinnoissa ei ollut suuria eroja, mutta muuten Rakennus Rossi erottui joukosta.

– Helposti ajattelee, että tarjoukset olisivat suoraan vertailukelpoiset. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Meidän tapauksessamme Rossin ratkaisu oli kattavin ja sisälsi kaiken haluamamme. Vaikka kyse oli avaimet käteen -talosta, muissa tarjouksissa osa työvaiheista olisi jäänyt meidän vastuullemme.

Rossi rakensi pihasaunan ulkoapäin, sillä Jarno halusi tehdä sisäpuolen itse.

Asenne ja aikataulut kohdillaan

Rossin asenne teki vaikutuksen Rauniloihin. Perheellä oli selkeä kuva siitä, millaisen talon he tahtovat ja siitä haluttiin pitää kiinni. Esimerkiksi ulkoverhoukseen ei haluttu lainkaan saumoja, joten pystyverhoilu piti tehdä ns. pitkästä tavarasta, mikä lisäsi vaikeuskerrointa. Silti Rossi pystyi heti kättelyssä lupaamaan, että homma onnistuu.

Muutenkin rakentaminen sujui suunnitelmien mukaan.

– Aika usein tuli poikettua työmaalla fiilistelemässä. Homma eteni ripeästi ja selvästi näki, että kutakin työvaihetta hoiti juuri siihen paras porukka. Sekin tuntui hyvältä, että Rossia käyttämällä työllistettiin paikallisia ammattilaisia. Meidän vastaava työnjohtaja kertoi kuulleensa jo aiemmin hyvää Rossista. Oli kuulemma helppo lupautua tälle työmaalle valvojaksi, kun tiesi asioiden sujuvan, Henni hymyilee.

Monella on mielikuva, että rakennusprojektit valmistuvat aina enemmän tai vähemmän myöhässä. Rossille on kuitenkin tärkeää, että aikataulut pitävät. Raunilatkin pääsivät muuttamaan sovitusti, eli vappua saatiin viettää tavallistakin iloisemmissa tunnelmissa uudessa kodissa.

Vahva suositus Rakennus Rossille

Uudessa kodissa on nyt ehditty asua muutama kuukausi. Koko perhe on tyytyväinen ratkaisuun. Autotallin ja -katoksen Jarno halusi tehdä itse, samoin pihasaunan sisätyöt. Ensin mainittu on jo valmis ja saunaan on tarkoitus päästä jouluna.

– Pitihän tähän vähän saada omaakin käden jälkeä, joten siksi autotalli ja -katos sekä pihasaunan sisätyöt jätettiin tarjouksen ulkopuolelle. Rossin avaimet käteen -talo oli kuitenkin juuri oikea ratkaisu meille. Vahvasti voidaan suositella muillekin, jotka haluavat toteuttaa unelmiensa talon ilman ylimääräistä stressiä.

Harkitsetko omakotitalon rakennuttamista? Nyt on hyvä ajankohta tarttua toimeen, ota yhteyttä niin jutellaan lisää.

Ajan hermolla.

Juttele rakennushaaveistasi asiantuntijamme kanssa ja pysy ajan tasalla alan uusimmista oivalluksista.