Aika kulunut, askel tuntemattomaan

Usein vuosien jälkeen, miettien mennyttä herää ajatus, kuinka nopeasti ne kaikki vuodet vierivätkään? Jos yrittää koota ajatukset yhteen virkkeeseen, siihen sisältyy usein paljon tunteita. Pintaan nousee iloja, suruja, onnistumisia, tappioita, kasvua ja rakkautta.
 

Vielä viime vuosituhannen puolella kaksi nuorta joutuivat etsimään tosissaan työtä laman jälkeen, tehden sitä mitä sai. Ei ollut vaihtoehtoja joista valita, sai olla tyytyväinen siihen mitä oli tarjolla. Tämä kaikki opetti ja kasvatti, sekä loi luottamusta ja uskoa, tulevaisuuteen.
 
Vuosituhannen alussa, reilu kaksikymmentä vuotta sitten nämä kaksi miestä räystään alla rakentamassa toiselle heistä kotia, jossa saisi elää. Heräsi ajatus: olisiko tätä kiva tehdä muulloinkin kuin vain iltaisin, voisiko tästä saada leivän?
 
Otetaanko suuri askel kohti tuntematonta?
 
Mistä tämä rohkeus? Ei alan koulutusta, ei taustaa yrittämisestä. Tällaisia monia ei-lauseita voisi kysyä useita. Sen verran kokemusta mitä molemmilla oli alasta, oli omat talot, jotka olivat rakennettu ajatuksella: jostain on lähdettävä.
 
Ei alkuun lähdetty tekemään mitään suurta, vaan ensimmäinen urakkasopimus kirjoitettiin Tuuliharjan Nesteellä. Ei, ei tässäkään kohtaan vielä tiedetty mikä olisi ollut oikea tyyli tehdä tätä, vaan nyt joutui miettimään: millä me teemme tuon kyseisen talon, kun molemmilla oli vain muutama vasara?
 
Jostain on kuitenkin lähdettävä. Ilo, mutta myös epätietoisuus ja monet kysymykset täyttivät mielen.
 
-
 
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, eli tähän päivään. Yrittäjäkaksikko istuu toimistossa aloittaen päiväänsä. He muistelevat aikaa, jota ovat kulkeneet. Nuori työntekijä kuuntelee vieressä, ajatuksiin tulee kysymyksiä. Ovatko he nyt paljon parempia?
 
Eivät. Ehkä kokemusta on enemmän, nuoruuden intoa ei ole niin paljoa jäljellä, mutta yhä uudestaan astutaan kuin sama askel tuntemattomaan, tietämättä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
 
Emme voi tietää, millainen on tilanne seuraavan kahdenkymmenen vuoden kuluttua Rossilla. Emme tiedä edes, millainen vuoden päästä on maailman tilanne.
 
-
 
Ei ole aina helppoa olla yrittäjä, kantaen vastuuta. Nuoren työntekijän kuunnellessa vieressä nousee hänelle myös ajatus siitä, miten he ovat jaksaneet? On hienoa nähdä, kuinka kaksi monella tapaa erilaista yrittäjää kantavat samoja arvoja sydämessään, sekä miten he ovat saaneet voimia synkimpinäkin hetkinä katsoa optimistisesti tulevaan ja samalla luottaa siihen, että kaikki asiat järjestyvät lopulta parhain päin.
 
Työntekijän mielestä on helppo olla töissä tässä, kun voi kertoa asiat kuin asiat luottamuksella, myöntää virheensä ja pyytää myös anteeksi. Me otamme kuitenkin yhdessä seuraavankin askeleen kohti tuntematonta.
 
Asiat tuppaavat järjestymään.