Työpäivä, joka kirkastaa mielen

Yöllä oli ollut pakkasta. Koleaan syysaamuun nousi hengitykseni tahdissa höyryä. Nousevan auringon punertava kajo loi ensimmäisiä valonsäteitä pakettiautoni kylkeen. Avatessani ovia silmäni osuivat työpaikkani nimeen. Rakennusliike A. Rossi. Minun, tavallisen rakentajan, työpaikka.
 

Ajaessani kohti ensimmäistä työmaata mielessäni risteili ajatuksia. Olin kiitollinen siitä, että minulla oli työtä. Työpaikka merkitsi taloudellista turvaa, palkkapussia kerran kuukaudessa. Se takasi kodin perheelleni, lämpöä talveksi ja ruokaa jääkaappiin. Se mahdollisti elämän perusedellytykset ja vähän enemmänkin. Oli kesälomaa ja mahdollisuus hyvinvoivalle vapaa-ajalle. Kääntyessäni minun vastuullani olevalle kattosaneerauksen työmaalle mieleeni tuli kysymys: oliko työpaikkani myös jotakin muuta?
 
Moikkasin työkavereilleni ja valmistauduimme päivän työhön. Samalla vaihdoimme kuulumisia ja jaoimme oman elämämme ajankohtaisia tilanteita toisillemme. Aurinko kipusi marraskuiselle taivaalle luoden yllemme kuulaan ja kultaisen valon. Ylhäällä työmaalla oli huikeat näkymät. Suomalainen maisema levittäytyi silmieni edessä niin kauas, kuin vain pystyi katsoa. Asuinalueita, peltoja, järviä. Jossakin näkyi jo valkoista, järven pintaa peitti ohut jääriite. Luonto valmistautui talveen. Tunsin sisälläni lämpimän tunteen ja aloitin hommat.
 
Lounastauolla naurettiin. Kahvi höyrysi kädessäni olevasta mukista ja ruoka oli hyvää. Istuimme työkavereiden kanssa saman pöydän ääressä ja tarinankertojat olivat vauhdissa. Posket punoittivat vielä pikkupakkasen jäljiltä ja tunsin lämmön leviävän jäseniini. Niin tarpeellinen lepotauko, ruokaa ja ystävyyttä.
 
Iltapäivällä pimeä tuli nopeasti. Kiitin työpariani päivästä ja toivotin mukavaa illanjatkoa. Hyppäsin pakuni ohjaamoon ja aloitin kotimatkan. Autoni valot halkoivat pimeyttä ja tuulettimet puskivat lämmintä ilmaa kasvoilleni.
 
Työpäivä oli kirkastanut mieleni. Aamulla oudolta tuntunut kysymys oli saanut vastauksen. Työpaikkani oli paljon muutakin kuin kuukausipalkka tai taloudellinen turva. Se oli yhteisöllisyyttä, ystävyyttä ja merkityksellisyyttä. Se vei itseni joka päivä erilaisiin paikkoihin, se auttoi minua kohtaamaan hienoja ihmisiä ja antoi minulle tunteen, että kuulun tähän porukkaan. Ne olivat suuria asioita, joita ei voinut mitata rahassa.
 
Kääntyessäni kotipihaan ja nähdessäni lapset olohuoneen ikkunassa ymmärsin: työpaikkani ei ollut koko elämä, mutta oikeassa järjestyksessä tärkeä osanen sitä.