Olen viime aikoina pohtinut paljon käsitettä ”luonto”. Mitä se oikeastaan on? Pelkkää ulkoista maisemaa, vai jotain paljon syvempää? Onko luonto vain puiden huminaa ja auringonlaskun värejä, vai onko se myös osa meitä, ihmisiä? Ja jos luonto on osa meitä, mitä se kertoo meistä itsestämme?
Monet tutkimukset osoittavat, että luonto tekee ihmiselle hyvää. Voisiko olla, että metsien hiljaisuus, järvien tyyneys ja tuntureiden majesteettisuus eivät olekaan vain maisemia, vaan ilon lähteitä? Voisiko olla, että luonto kuiskaa meille ilon salaisuuksia, jos vain osaamme kuunnella?
Ajatukseni lähtivät liikkeelle kerran työmaalla, kun katselin rakenteilla olevan talon vieressä humisevaa metsää. Vasara kädessä mietin, miten me raksamiehet rakennamme taloja, mutta luonto rakentaa kokonaisia ekosysteemejä. Puiden juuret pitävät maan kasassa, linnut rakentavat pesiä, ja kaikki on täydellisessä tasapainossa. Siinä, rakennustelineiden keskellä, tajusin, että luonto itsessään on täynnä iloa. Se ei kiirehdi, se ei murehdi, se vain on. Ja se ilo tuntuu jotenkin syvällä sisimmässä, siellä missä vasaran iskutkin kaikuvat.
Luonnon ilon heijastus
”Luonnostaan iloinen” ihminen on kuin peili, joka heijastaa takaisin luonnon iloa. Hän on avoin vastaanottamaan luonnon positiiviset vaikutukset ja levittämään niitä ympärilleen. Hän löytää iloa pienistä asioista: auringonlaskun väreistä, kukkien tuoksusta, sateen ropinasta.
Muistan vanhan tarinan pienestä pojasta, joka kulki metsässä surullisena. Hän sanoi, että maailma tuntui harmaalta. Eräs viisas ihminen vei hänet kävelylle ja näytti hänelle luonnon pieniä ihmeitä – auringonvalon leikin puiden oksilla, kukkien hennon tuoksun ja sateen ropinan sammalella. Vähitellen pojan kasvot alkoivat kirkastua, ja hän alkoi nähdä maailman eri tavalla. Ehkä ilo ei ollutkaan kadonnut – se vain odotti, että joku auttaisi häntä huomaamaan sen uudelleen.
Sisäisen ilon polulla
Ehkäpä polku kohti sisäistä iloa onkin kuin matka oman itsemme syvimpiin sopukoihin. Se on pysähtymistä, kuuntelemista ja omien tunteiden tutkiskelua. On tärkeää antaa itselleen lupa tuntea kaikki tunteet, niin ilon kuin surunkin, sillä ne kaikki ovat osa ihmisen kokemusta. Voisiko olla, että luonto onkin avain tälle matkalle? Antaako luonto meille mahdollisuuden löytää ne pienet asiat, jotka tuovat iloa? Voisiko kiitollisuus olla yksi askel tällä polulla? Ehkäpä juuri ne yksinkertaiset hetket, joissa olemme läsnä, ovatkin niitä, joiden kautta ilo avautuu. Sisäinen ilo ei ole vain henkilökohtainen asia, vaan se on myös tärkeä osa jokaista työtä ja työyhteisöä. Se on motivaation ja työhyvinvoinnin lähde, joka auttaa meitä kohtaamaan haasteet ja nauttimaan onnistumisista. Myös rakennustyömaalla, keskellä vasaran iskuja ja rakennustelineitä, sisäinen ilo voi luoda myönteisen ilmapiirin ja auttaa meitä tekemään työmme paremmin.
Mitä sinulle tulee mieleen, kun ajattelet ”luonnostaan iloista” ihmistä?